keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Kaikkea sekalaista

Tänään oli sitten toinen orientoitumispäivä. Aamulla mentiin Baloo-rakennukseen (ne on kaikki jotain balooita, tarzania, shere khania tai muita viidakon eliöitä) jossa meidät jaettiin pienryhmiin. Täytyy sanoa että vähän on pää ja silmät kipeinä kun oon erittäin intensiivisesti kolme päivää kuunnellut ranskaa - kaikki muut kun on ranskankielisiä. Silmät siksi kun pitää erityisen tarkasti seurata puhujan suuliikkeitä että ymmärrän mitään.

Päivällä lähdettiin samalla porukalla kiertelemään puistoa. Meidän aamupäivän johtajanainen vei meidät puiston jokaiseen osaan ja kertoi miten tärkeitä kaikki kulissit ja lavasteet on. ja ne on kyllä hienot. disneyland parkissa on siis viis aluetta: Main Street (siellä on mun työpaikka) on sellanen viktoriaanisen ajan mallin mukaan rakennettu kaupunki missä on kaikki city hallit ja vastaavat. ihana. main street on heti ekana kun tullaan portista sisään ja siitä alkaa katu, joka vie prinsessa ruususen linnalle asti. sitä katua pitkin menee joka päivä kaikki paraatit ym. kulkueet.
Frontierland on villiä länttä. sekin jälleen kerran upeasti lavastettu (säästän aikaa ja sanon että kaikki alueet on niin hienon näköisiä kuin olla ja voi).
Adventurelandissä on piraatit ja aladdinit. eli yhdessä osassa on karibian trooppista sademetsää (palmut ja kaikki muut eksoottiset kasvit) ja aladdinin alue on rakennettu marokkolaiseen tyyliin.
Fantasyland on varsinkin pienten lasten paikka, jossa on kaikkia satujuttuja (pinokkion talo, peter pan ja mikämikämaa yms.)
Discoveryland on sellasta tiede/avaruusaluetta.

Työntekijöiden säännöt on tiukat ja se tuli selväksi orientoitumisessa. kaikki cast memberit vetää tietysti kostyymit päälle joka päivä töihin tullessaan. Meillä on sellaset vanhanajan konservatiiviset puvut (pieni talo preerialla), villissä lännessä on cowboyt ja seriffit, adventurelandissa on merirosvoja ja aladdinin tyylisiä haaremiasuja. en oikeestaan oo nähnyt muiden alueiden työasuja mutta ne voi kuvitella. Jyrkät rajat menee siis siinä että yhden alueen cast member ei saa näkyä toisessa maassa. eli kullankaivajat ei mene fantasylandiin ja toisin päin. Ja missään vaiheessa ei saa näkyä mitään ylimääräistä eli phantom manorin vanhanaikaisesti pukeutuneella palvelijalla ei saa näkyä kännykkää, tupakkaa tai edes omaa hanskaa. illuusion pitää olla täydellinen :)
jokaisella puiston alueella on lisäksi oma sisäänkäynti backstagelle kulisseihin. oli aika hauskan näköistä kun mennään sisään pienestä huomaamattomasta portista ja yhtäkkiä ollaan keskellä backstagea ja cowboy juttelee lumikin kääpiön kanssa ja mikki marssii katua pitkin ilman päätä. Sinne kun joku lapsi vahingossa eksyy niin tulee ikuiset traumat.

Näiden alueiden lisäksi puiston vieressä on Walt Disney Studios missä opitaan kaikki elokuvien yms. teosta ja päästään ratikkamatkalle lavasteihin. alueen rankimmat laitteet löytyy sieltä.
Sitten on vielä Disney Village jossa on ravintoloita ja kauppoja.

Opastajanainen käytti siis meitä kaikkia meidän työpaikoilla ja käytiin myös valkkaamassa sopivan kokoiset asut. mulla on siis pinkki kukkapaita, pinkki hame, musta leveä vyö sekä vihreä villapaita jos on kylmä. näyttää just niin hyvältä kuin kuulostaa.
Päivän paras hetki oli kun menin esittäytymään emporiumiin. kun löysin takahuoneen ja paikan johtajan, liittyi seuraan toinen tyttö. Olin niin tottunut kuulemaan pelkkää ranskaa etten ensin edes tajunnut kun tämä tervehti mua - suomeksi!! JES!!!!
Eli hän lupasi auttaa mua kaikissa epäselvissä jutuissa ja työssä kaupassa. Se on ollut siellä jo neljä kuukautta ja on enää kyllä ainoastaan töissä viikonloppuisin mutta silti.

Huomenna opetellaan kassakonejuttuja samassa rakennuksessa ku tänään, perjantaina on vapaata (!!!) ja lauantaina alkaa työt. ne alkaa vasta viideltä, mikä tarkoittaa että kämpille pääsen kahden aikaan yöllä...
Nyt syömään ja päikkäreille.

2 kommenttia:

eevas kirjoitti...

Aevan ihanata elämäsi siellä. :D Oispa täälläkin jotain pikkuportteja, joista pääsis backstagelle, mutta turha toivo. Keskellä näytelmää pitää elää koko ajan.

Anonyymi kirjoitti...

Saisitkohan salakuljetettua kameraa backstagelle, jos nappaisit muutaman kuvan sieltä? ;)
Toivottavasti sulla on hyvä ryhmä ja viihdyt niiden kanssa.. :)