Täällä ollaan! Mulla ei oo vielä nettiä joten näin tylsänä hetkenä kirjotan tän valmiiksi wordiin ja laitan myöhemmin nettiin. Eli jutut voi olla jo vanhentuneita! Mutta joka tapauksessa eilen (sunnuntaina) lähdin Suomesta blue1:lla ja lennoilla ei tapahtunu mitään ihmeempää. Oikeastaan vähän yllätyin miten hyvä yhtiö blue1 onkaan kun mulla on vähän ennakkoluuloja näitä halppisyhtiöitä kohtaan…Lensin Oulusta Helsinkiin ja sieltä Pariisiin. Tosin Oulussa mulle tarjottiin sellasta vaihtoehtoa että olisin mennyt myöhemällä koneella Frankfurtin kautta Pariisiin. Kone oli nimittäin ylibuukattu ja ne etsi vapaaehtoisia myöhempään koneeseen. Olisin saanut hyvitykseksi 300 euron matkalahjakortin mutta en ottanut tarjousta vastaan kun piti olla ajoissa Pariisissa hostellissa. Hostelli oli melkonen mutta siitä kohta.
Kun pääsin Helsinkiin niin onneksi älysin kattoa taululta koneen lähtöportin , kun se oli jostain syystä eri kuin lipussa. Kyllä muuten Helsingin lentoasema on hyvä nyt kun oon jonkin verran reissannut muualla. Tarpeeksi iso mutta ei ollenkaan sekava vaan kaikki on tosi hyvin opastettua. Ja se on nätti! Charles de Gaullella taas mättää siinä ulkonäköpuolessa mutta onnekseni se ei ollutkaan niin sekava kun muistelin. Tai ehkä se oli mutta menin vaan helpompaan terminaaliin. Sieltä alko sitten yhdenlainen seikkailu (huom! eka kertaa yksin ulkomailla) kun piti ensin raahata laukut (joista isompi on muuten tosi maanvaiva…useampi kommellus meinasi sen kanssa sattua…) lentoaseman omalle sisäiselle junalle, joka vei toiseen terminaaliin ja sieltä sitten piti ostaa lippu reriin eli sellaseen paikallisjunaan. Ensinnäkin se lipunosto oli melekosen epätoivosta hommaa. Vois kuvitella että sellasen suuren ja kansainvälisen eurooppalaisen lentoaseman infomies osaisi sellaista kieltä kuin englantia mutta eihän se Ranskassa niin mene. Ensin katsoin miten edellä oleva ei-ranskalainen täti yritti englanniksi selittää päämääräänsä ja äijä ei muka tajunnut mitään vaikka itse tajusin heti. Niinpä sitten itse yritin sönköttää ranskaksi että Chatelet Les Hallesiin pitäisi päästä ja mies paineli automaatin nappuloita. Tulihan se lippu sieltä, ja sitten junaportille. Se RER on siitä tympeä että lippua tarvii sekä mennessä että poistuttaessa. Enpä tiennyt sitä. Eli kun tökkäsin piletin sisäänmenoporttiin ja portti aukesi, painelin vaan läpi enkä huomannut että masiina sylki sen pirulaisen saman tien takaisin. Niinpä sitten kun olin mennyt sen perhanan matkalaukun kanssa jo useammat liukuportaat huomasin miten muut matkustajat puristivat edelleen lippua nyrkeissään. Kysyin miksi. Liukuportaat ylös ja takaisin portille. Onneksi lippu oli edelleen paikallaan. Nappasin sen (oletan että se oli mun) ja äkkiä uudestaan laiturille. Junamatka (tai metro se mun mielestä kyllä oli) kesti jotain puoli tuntia kunnes tultiin Chateletiin. (Näissä nimissä on sitten jotain heittomerkkejä yms. mutta emme me sellaisista välitä. )
Nyt se hostelli. Ensin sain etsiä sitä jotain puoli tuntia koko ajan kahta laukkua perässä raahaten. Kysyin yhdeltä miesporukalta että missä on sellainen kuin BVJ Louvre hostel. Yks niistä äijistä (jos joku on kattonut Serranoja niin sanooko nimi Santi mitään?) toisteli tyhmänä ”Asterix? Asterix? Ei täällä ole Asterixia.” !!!!! Siis hä?! Toinen siitä porukasta osas neuvoa mut oikeaan suuntaan mutta unohdin sen epämääräiset neuvot jo eka mutkassa. Sitten mun edellä kävelevä herra kääntyi ja neuvoi kunnolla oikeaan paikkaan. se oli kuullut mun selitykset ja osasi jopa englantia! No sitten siellä hostellissa oli oikein perusranskalainen äijä. menin sisään ja englanniksi kerroin varauksestani (kello oli yksitoista illalla eli kaksitoista suomen aikaa ja olin lentänyt monta tuntia ja yhtä kauan ettinyt oikeita paikkoja ja olin pyörtyä väsymyksestä, janosta ja liiasta vaatetuksesta). Tyyppi lätkäs mulle sanaakaan sanomatta lomakkeen käteen ja palveli kaikki sata asiakasta ennen mua – nekin jotka tuli mun jälkeen. Kun hän vihdoin suvaitsi palvella mua niin oikeen töykeesti ja lyhyesti ranskan ja englannin sekoituksella selitti missä mun huone oli. Palvelua oli muuten luvattu seitsemällä eri kielellä. englanti ei sitten varmaan ollut yksi niistä.
Huoneessa oli mun lisäksi espanjalaisia, aussi ja joku josta ei ottanut selvää. sellainen kimppakämppä siis. Ei siinä mitään. yks yö sinne tänne. Lähdin heti aamulla.
Taas RER asemalle josta seuraavana suuntana Val d´Europe ja Disneyn Fantasia-building josta meidät vietiin asunnoille. Täällä on kolme asuntolaa, joista meidän on La Boiserie eli ”ikkunaluukut/paneelit”. Näissä kämpissä kyllä todellakin on sellaset IHANAT isot ja puiset ikkunaluukut ja muutenkin isot ikkunat. Kivitalot ja paljon ihania puita ja pensaita pihalla. Koko ajan ikkunan takana häärää joku ranskalainen puutarhuri :P
Respassa oli vanhemman puoleinen täysin ranskankielinen nainen joka ei edes yrittänyt puhua selvästi ja hitaasta selostaessaan mulle kaikkia tuhansia sääntöjä ja käytännön asioita. Onneksi mun kämppikset (Eva Sveitsistä, Suus Hollannista ja Elodie Ranskasta) puhuu kaikki enkkua niin ne saa selittää mulle kaikki tarkemmin. Elodie (tai Elode, en oo varma) tuli muuten mun kanssa tänään bussilla supermarkettiin – tai siis jatko ite bussissa matkaa mutta opasti oikean pysäkin millä jäädään pois. Kun ostokset oli kasassa osasin jopa nousta oikeaan bussiin mutta jäin vahingossa yhtä stoppia liian aikasin pois. odotin seuraavaa bussia yli puoli tuntia. Kun vihdoin pääsin kyytiin, ehti matkaa kestää 10-15 sekuntia kun pysähdyttiin jo seuraavalla oikealla pysäkillä.
Huomenna mulla on Disney University –päivä eli koulutus/infopäivä Villinlännen hotelli Cheyennessa. Nää kaikki Disney-hotellit on sellasia kivoja teemahotelleja Ensin bussilla johonkin mistä lähtee shuttle hotellille. Sitten kai joskus aloitan työt myymälässä mikä vähän jännittää…On kuulemma aika hektistä työtä ja pitkiä päiviä. mutta innolla odotan! ja varsinkin vapaapäiviä kun pääsen ilmaiseksi kumpaankin puistoon :D Ja kaiken lisäksi Disneyn työntekijät saa alennuksia alueen (siis muidenkin kun Disneyn) kaupoista!
Sori tää päivitys on hirveen sekava mutta niin on fiiliksetki! Järkevämpää tekstiä tulee sitten myöhemmin.
Nyt taidan mennä muiden kanssa kattomaan Frendejä ranskaksi. Onneksi osaan suurin piirtein vuorosanat ulkoa niin ei kielimuuri haittaa. Tosin kyllä nää lohdutti että ei kaikki ohjelmat oo ranskankielisiä. Osa on italiaksi ja portugaliksi.
maanantai 24. syyskuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti