Olen reipas myyntityttö

Eilen oli sitten eka työpäivä. Aamulla heräsin siihen, kun samassa huoneessa asustava Suus räpläsi oven kahvaa. Kun se oli siinä vielä minuutin päästäkin, nousin katsomaan mikä mättäsi. Ovi oli siis juuttunut kiinni alareunasta. Tiukasti. Ekat viis minuuttia yritettiin vetää kahvasta eikä mitään. Mulla oli avaimet huoneessa ja Suus meinas jo kiivetä ikkunasta ja mennä ulkokautta. Sitten keksittiin että toinen pitää kahvasta ja toinen repii ovea lattianrajassa. Niinhän se kohta pamahti auki. Eipä siis suljeta enää sitä ovea.
Iltapäivällä lähdettiin yhtä matkaa Evan kanssa kämpältä bussille ja puolimatkassa Eva huomautti ettei mulla ollut mun mustia työkenkiä mukana. Kipin kapin takaisin ja sitten salamana bussille. Ensin piti käydä vaihtamassa työasu päälle backstagella (olin kiireessä unohtanut kotiin mun uuden lokeron numeroyhdistelmän, joten piti mennä tyhmänä uutena työntekijänä pyytämään se uudestaan), jonka jälkeen luikin salakautta sisälle kauppaan viideksi. Tervehdyskierrosten jälkeen lähdin suomalaisen Lauran perässä tutustumaan itse kauppaan ja kaikkiin sen tuhansiin takahuoneisiin ja käytäviin. Oli muuten käynyt käsky että koko ajan on sitten puhuttava ranskaa. Ja niin tehtiin. Oli aika koomista kun kaksi suomalaista (ranskalaisia ei ollut edes kuuloetäisyydellä) yrittää jutella ranskaksi. Tai siis Laura selitti sujuvasti ja mä nyökkäilin että "oui, oui".

Suurimman osan päivästä oltiin yhdessä kassalla. Ennen kun sen kassan saa haettua money roomista niin pitää allekirjoittaa satoja lappuja niin kun kaikessa mitä siellä tehdään. Ranskalaista hirmubyrokratiaa. No joka tapauksessa tää Laura skannas hinnat ja jutteli joutavia kun mä taas poistin tuotteista turvalaitteita ja pakkasin kassiin. Välillä kävin viikkaamassa vaatteita takaisin pinoihin, jotka asiakkaat oli joka viides minuutti kiitettävästi myllännyt. Aina välillä multa tultiin kysymään että missä on se ja se tuote. On tosi turhauttavaa kun mistään sellasesta ei oo pienintäkään hajua. Siellä meidän kaupassa myydään siis ihan hulluna kaikkee - vaatteita, disneyn pukuja, pehmoleluja, muita leluja, toimistotarvikkeita, kodin tarve-esineitä, koristeita (siellä on ihana joulukoristeseinä), karkkeja yms.

Kahdeksan tunnin työpäivään kuuluu täällä tunnin ruokatauko ja 15 minuutin breikki. Ruuan jälkeen sain ite kokeilla olla kassalla (Laura oli siis tottakai kanssa) ja heti ensimmäisen tuotteen onnistuin skannaamaan kahdesti. ei muuta kuin soitto team leaderille joka tuli korjaamaan tilanteen. Muuten meni ihan ok. Välillä meinas unohtua poistaa niitä hälytyslaitteita. Ihan hulluna asioita mitä pitää muistaa. Se on ehdottoman tärkeää että kaikki isot setelit näytetään ennen hyväksymistä jollekin pomolle.

Kauppa meni kiinni yhdeksältä tai kymmeneltä, en oo varma kun sinnikäitä asiakkaita pörräs siellä vielä paljon myöhemminkin. Sitten alko illan kamalin vaihe. Jokaiselle työntekijälle oli määrätty alue, jonka siistimisestä he ovat vastuussa illan päätteeksi. Itse olin lastenvaatepuolella muutaman muun kanssa. Idea on että joka ikinen vaate järjestetään siistiin pinoon (kuten sanottua, sellaisia ei paljon näkynyt) ja koon mukaan. Ja nekin pinot, jotka ovat selvinneet ehjänä, pitää tarkistaa, että meneekö vaatteet koon mukaan. Ja sama tehdään kaikille seinällä roikkuville vaatteille. Täytyy sanoa, että tästä lähtien katson ite tosi tarkkaan mihin kaupoissa laitan vaatteet takaisin enkä vaan heitä niitä johonkin. Sitten kun oma alue oli käyty läpi, siirryttiin auttamaan muita.

Yhdeltä päästiin pois. Jalat oli tulessa siinä vaiheessa ja meinasin pyörtyä väsymyksestä. Eipä siis mikään ihme kun nappasin naulakosta pimeässä vahingossa väärän vihreän villapaidan (kuuluu työasuun, kaikki samanlaisia). Huomasin vasta vaatteita lokeroon tunkiessa nimikyltin "Angela", joka roikkui puserossa. Pitää viedä tänään takaisin.

Tänään töihin neljäksi eli pääsen pois kahdeltatoista. Vapaapäivät tällä viikolla to ja pe. Huoh.