Seuraa valituksia

Huh...ihan kamala päivä...Olin ajatellut etten laita kelloa aamulla soimaan (työt alkoi kahdelta) vaan herään tarpeeksi aikasin että ehdin käydä kaupassa. Vessapaperi oli loppu ja mun vuoro ostaa. No olin vissiin väsyneempi ku ajattelinkaan ja heräsin yhdeltätoista - joka on siis mun tapauksessa myöhään. Vedin äkkiä vaatteet päälle ja ryntäsin samantien bussipysäkille ja kauppaan. Tulin kotiin just sopivasti että ehdin seuraavaan bussiin töihin. Sitä seuraava olisi nimittäin ollut perillä liian myöhään. Tai niin luulin. Ihan kylmät väreet menee kun ajattelen tätä seuraavaa.

Eli vaihdoin vaatteet ja menin työpaikalle. Vastaan tulee Guillaume (sellanen pienehkössä pomoasemassa meihin perusduunareihin verrattuna. Ehkä max. 5 vuotta mua vanhempi) ja se naureskelee että mihinkäs aikaan sitä töihin tullaan. Sanoin että kahdeksi, mikä osoittautui vääräksi. Olin katsonut seuraavan viikon työvuorolistaa (NIITÄ ON SATA PÄÄLLEKKÄIN eikä päivämääriä missään!!) ja mun olis pitänyt olla paikalla jo kahdentoista jälkeen! Menin selittään asiaa kädet täristen team leaderille, joka onneksi oli suht ymmärtäväinen. Sellasta sattuu uusille. No ei siinä mitään. Olin sitten vaan kymmeneen töissä kun oikeesti olisin päässyt kahdeksan jälkeen.

Muutenkin koko päivä oli jotenkin ahistava. Huomaa että jotain tyyppejä vähän ärsyttää kun en ymmärrä eka sanomalla vielä ihan kaikkea mitä ne mongertaa. Illalla kun laskettiin kassa, tuli italialainen team leader Caterina mua auttamaan. Nyt tajuan mitä muut tarkoitti sillä, että Emporiumin pomot voi olla melko vaikeeta porukkaa. Tämä Caterina laittoi kassan mun kassan rahat pussiin ja järjesti kuitit. Sitten huomasin että kassassa oli vielä 30 senttiä ja muutama kuitti. Kun kysyin että mitä niille tehdään, niin Caterina alkoi mulle valittaan että pitäis olla tarkempi ja nyt hän joutuisi hakemaan uuden pussin! Siis se oli itse laittanu kaikki sinne ja unohtanu ne muutamat jutut ja kehtas pistää sen mun syyksi! Siellä on töissä kans yks ruotsalainen 50+ Disa, joka lohdutti että sellasia ne jotkut tyypit on eikä kannata välittää. Olis tuntunut paljon huojentavammalta, jos hän ei olisi koko ajan kantanut rottapehmolelua olkapäällään ja yrittänyt röyhtäyttää sitä niin kuin vauvaa.
Päivän ainoa valoisa hetki oli kun yksi englantilainen nainen tuli kassalle, ihasteli mun nimeä ja kysyi miten se äännetään. Aikoo kuulemma antaa sen seuraavalle tyttärelleen nimeksi!

Nyt taas töihin. Onneksi huomenna ja ylihuomenna on vapaapäivä.