Nyt ärsyttää. Mikään ei onnistu ja kaikki menee pieleen. Ekaksikin mun kone - henkireikäni - on alkanu temppuileen ja pääsen yleensä nettiin vasta kun oon käynnistäny koko masiinan uudelleen. Webbikamera toimii aina sillon tällön. Muutenkin tää tekee joitain ihme juttuja ja aina tulee jotain virheilmotuksia ja kone käynnistyy uudestaan.
Oon varmaan vilustunut kun koko päivän on väsyttäny ihan hulluna ja ollu välillä tosi kylmä ja välillä tosi kuuma. Ei meinaa pysyä silmät auki eikä voimat olis tänään töissä riittänyt edes pysyä pystyssä. Sen piikkiin laitan senkin että olin tänään töissä TUNNIN LIIKAA! Siis ei voi käsittää...Tajusin kyllä aamulla ja vielä iltapäivälläki että tänään on töitä neljästä kahteentoista. Sitten kun lähtiessä höyläsin kellokortin niin jotenkin hoksasin (oikeastaan iski tajuntaan vasta kun astuin ulos koko rakennuksesta) koneen kellon näyttävän 01.00...Uskomatonta...Kämppikset (joista kaksi on muuten vieläpä välirikossa eivätkä puhu toisilleen) sanoi että se on periaatteessa team leaderin vastuulla että töistä lähtään oikeaan aikaan. Eli periaatteessa mut olis pitäny patistaa kotiin. Mutta mun omaa syytähän se silti oli kun en tajunnut ajan kulua. Ei kuitenkaan vissiin mikään maata kaatava juttu. Toivottavasti.
Ainut valoisa puoli tässä päivässä oli että tänään jotenkin viimein tutustuin paremmin koko työporukkaan. On kyllä sellasia tyyppejä etten oo ennen tavannut...Mutta hauskaa pitäis ainakin tulla.
Nyt nukkumaan. Tai sitten nyt on jo keskipäivä. En näköjään ymmärrä vuorokauden ajoista mitään. Pitääpä tarkistaa. Jos vaikka oon jo myöhässä töistä.
lauantai 13. lokakuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ehkä ne kattoo että siinäpä ahkera työntekijä kun jäi ylitöihinkin ja antaa sulle plussaa ;)
meinaatkos tulla sairaaksi? joko oot saanu koneen toimimaan? Yritin lähettää sulle eilen sähköpostiin vastauksen mutta se ei jostain syystä lähtenyt.
Voooi. :/ Koita jaksaa siellä, paistaa se aurinko risukasaankin. :)
Lähetä kommentti