Asiakas aina oikeassa

No oho. Ajattelin että olisin herännyt aikasin aamulla järkkäämään tavaroita kaappiin mutta kellohan näyttikin jo melkein kahtatoista. Sitä ne iltavuorot teettää. Eilen höyläsin kortin (mikä se on se kone, jossa vetäistään kortti aina kun tullaan ja lähdetään?) klo 01.00. Bussi olis tullut vasta vähän ennen kahta eli päätettiin reippaalla tyttöporukalla kävellä kotiin (joo äiti, on ihan turvallinen alue, en siis asu keskellä Pariisia ryöväreiden ja raiskaajien reviirillä vaan pienessä rauhallisessa laaksossa yhdessä haltioiden ja menninkäisten kanssa. Ainakin osa näyttää sellasilta). Matka kesti jotain reilut puoli tuntia, ja tulipa siinä samalla iltalenkkikin tehtyä. Pääsi vähän purkamaan illan paineita.

Eilen ei kerrankaan ollut ongelmia pomojen tai omien työkykyjen/puhetaidon suhteen. Nyt oli vaikeiden asiakkaiden vuoro. Se on jännä miten brittituristit erottaa jo kaukaa. Ne on niitä pyöreähköjä lepposan näkösiä tyyppejä, joilla on vaaleat/oranssit hiukset, t-paita yhteensopimattomien shortsien kanssa (no joo, enpä tuomitse kenenkään vaatetusta niin kauan kun mulla on mun univormu), vyölaukku, passipussi, joska pilkottaa puiston karttoja sekä ympärillä lauma adhd-kullanmuruja. Ne on yleensä ihan kivaa porukkaa. on aina helpotus kun joku brittikarju tulee kassalle että "YOU-SPEAK-ENGLISH?", jota todellakin puhun. Ja on se niillekin helpotus. Täällä nimittäin järkyttävän pieni määrä cast membereitä puhuu enkkua, mikä on mun mielestä aika väärin. Enkunkieliset kun on heti toiseksi suurin kävijäryhmä.

No mutta kuitenkin. Britit on kivoja mutta yleensä myös ekana aiheuttamassa harmaita hiuksia (ja kaiken muun värisiäkin eilisen jälkeen). Tulipa mun kassalle naisihminen, joka halusi maksaa ostoksensa easy passilla (lasku menee huoneen laskuun). Pyysin saada nähdä kyseisen läpyskän ja näin ettei siinä ollut huoneen numeroa. Numero ei ole siis pelkkä 126 tai vastaava vaan pitkä litania numeroita jotka me tarvitaan tietokoneelle. En tiiä miksi kaikissa easy passeissa sitä ei ole. Kai niitä on kahdenlaisia. No sanoin siis asiakkaalle että en valitettavasti voi hyväksyä lappua kyseisestä syystä. Siitähän tämä suivaantui ja sanoi että "on se käynyt muuallakin" ja "ootte te sitten naurettavaa sakkia" ja "kauppa on paska" ja "vaadin saada kuulla tämän joltain toiselta henkilöltäkin". Samalla naapurikassalle ilmestyi toinen asiakas samanlaisella passilla eikä kassa hyväksynyt sitäkään. Yhdessä nämä naiset (niiden miehet oli kiltisti hiljaa sivummalla) nousivat kapinaan ja marssivat tuhisten ulos liikkeestä lapset perässä itkien kun eivät saaneetkaan luvattuja leluja. Tuli ne sitten jossain vaiheessa takaisin ja suostuivat maksamaan käteisellä.
Kun tulin ruokatauolta oli yhdellä kassalla hirveä sota menossa. Taas joku brittinainen (huom! aina nainen, mies vastaavassa tilanteessa naurahtaa ja kaivaa shekkivihon esiin) oli saanut kohtauksen ja oikein KARJUI kassapololle jotain - en edes saanut selvää mikä oli hätänä. Muut ihmiset näytti kauhistuneilta vieressä kun eukko mesosi. Hyvä ettei vartijat pitäny kutsua paikalle.
Normaalitilanteessa jos joku tulee turhasta aukomaan mulle päätä niin räjähdän takaisin mutta ymmärrettävistä syistä meidän kauppa paheksuu sellaista. On yllättävän hauskaa kun saa itse pitää aivan peruspokan ja puhua rauhallisella äänensävyllä (sekös asiakasta ärsyttää!) ja antaa toisen tehdä itsestään narunalaisen typerällä huutamisella.

Illemmalla oli vielä yksi asiakas -tällä kertaa ranskalainen - joka osti tyttärelleen jonkun ison posliinisen pieni merenneito -jutun. Pakkasin sen asianmukaisesti paperiin ja laitoin pussiin. Kohta hän marssii takaisin Ariel kolmessa osassa. Vaati saada uuden koska OLIN KUULEMMA MYYNYT SEN HÄNELLE SELLAISENA!!! Siis olinko hinnoitellut erikseen pään, pyrstön ja alustan vai mitä oli tapahtunut?! eikun puhelinsoitto money roomiin josta mua korkeampi henkilö tuli katsomaan tilannetta. Ei meinannut miehellä pokka pitää kun nainen paasasi asiaansa. Suostui kuitenkin vaihtamaan palaset kokonaiseen merenneitoon ihan yleisen rauhan merkeissä. Niin oli nainen tyytyväinen ja minä myös kun pääsin kotiin. Vaikka ei siinä mitään. Pienet piristysruiskeet ovat aina tervetulleita muuten niin samanlaiseen arkeen.