tiistai 23. lokakuuta 2007

Tiistai Disneyn malliin

Mulla oli tänään mielessä kolme asiaa mistä aioin kirjottaa. Enpä muista. No jos ne tässä tulis mieleen.

Mutta oli kyllä mielenkiintonen päivä täytyy sanoa...Ekaksikin täällä kun on yhtäkkiä tullu julumetun kylymä niin haimme Ivan kanssa pakon edessä costumingista päällystakit (tätä ennen kun meillä on vaan ollu ne surullisenkuuluista villapaidat. No eipä paljon parane nytkään.) Saatiin siis sellaset tummanvihreät nilkkoihin asti ulottuvat ulkotakit kokoa M (lue XXL) joissa on sormiin asti ulottuva kaulus. Tai ei kaulus mutta en tiiä mikä se on. Se olis oikeestaan aika tyylikäs JOS se olisi sopivan kokoinen eikä me näytettäisi siltä kuin meidät olisi pistellyt suihinsa jättikokoinen vihreä sammakko.

Söin tänään jotain kasvispiirakkaa ja kaali/papupötkylöitä. Jälkimmäistä vaan sen takia että erehdyin luulemaan sitä pastaksi. Älysin sentään ottaa omenapiirakkaa jälkkäriksi.

Huomaa että on Suomessa lomat menossa kun tällä viikolla on ollut huomattava määrä suomalaisia vieraita. Tänäänkin yksi mies kyseli tytölleen aku ankka -paitaa. Oli vaan sellanen strasseilla koristeltu joka makso 35e eikä kelvannut. Kun palasin kassalle niin siellä odotti toinen suomalainen. Kohta tämä ensin mainittu mies tuli kahden tyttärensä kanssa takaisin ja siinä juteltiin jonkun aikaa. Vanhempi tyttö oli kovasti kiinnostunut siitä miten olin tämän ihanan työni saanut ja mähän kerroin. Hauska kun se oon ennen aina ollut minä joka on joutunu vastaavassa tilanteessa olemaan se kyselijä. Tuli oikein ylpeä ja korkea-arvoinen fiilis:) Se on hassu tunne kun viimeisen vuoden aikana suurin osa omista unelmista (joista kaikki ei edes kovin realistisia) onkin toteutunut. Ei olisi aina jaksanut uskoa.

Taas tutustuin uusiin tyyppeihin tänään. Viime viikolla tuli uutena Guglielmo (ihan oikeesti. Lausutaan "Guiljelmo") Sisiliasta ja se oli vähän hukassa niin hengasin sitten sen kanssa. Sekin asuu Boiseriessa mitä en tiennyt eli tultiin yhdessä bussilla kotiin. Se puhuu tosi hyvää ranskaa (ja selvästi. Pystyttiin jopa keskustelemaan) vaikka onkin italialainen. Esim. se Iva on vissiin jo valmis ranskan/enkun ope ja se kyllä ääntää kaikki sanat italialaisittain (ilmeisesti yhteinen piirre italialaisissa opettajissa). Ei Suomessa ikinä pääsisi kielten opeksi samalla tyylillä.

Ai niin. Tänään oli sattui pienehkö episodi kun joku onneton yritti pölliä muutaman kassillisen tavaraa meidän kaupasta. Mua kyllä lähinnä itketti että miten säälittävä se tyyppi oli. Aivan verrattavissa niihin amerikkalaisiin, jotka murtautui kameraliikkeseen, räpsi itsestään kuvia itse teossa ja vei kuvat seuraavana päivänä samaan liikkeeseen kehitettäväksi. En kyllä tiedä mitä kansallisuutta tämä tapaus edusti. Tuli kyllä epäilyttävästi mieleen raahelaiset amikset. Jos siis haluaa suorittaa onnistuneen myymälävarkauden niin tässäpä muutama käytännön neuvo:
- Hupparin hupun vetäminen silmille ei tee sinusta näkymätöntä.
- Jos haluat liikkua huomaamattomasti niin vältä edellistä sekä jatkuvaa hermostunutta vilkuilua ympärillesi
- Sulloessasi maksamatonta tavaraa kassiin, tarkista aina ettei lähellä ole kameroita (tässä tapauksessa suoraan yläpuolella)
- Lähde juoksemaan vasta päästyäsi ulos kaupasta. ÄLÄ ota vauhtia takaseinästä 20 metriä ennen uloskäyntiä

Tarina päättyy siis siten, että valpas - no tässä tapauksessa riittää peruslusmukin -
työntekijämme juoksee varkaan perään ja palaa takaisin rosmo perässä laahustaen (eka osapuoli 160-senttinen tyttö - en siis minä, jos tästä on epäselvyyksiä -, jälkimmäinen 180-senttinen, tosin huonoryhtinen poika/mieshenkilö). Paikalle soitetaan team leader Vincent, joka vie poloisen takahuoneeseen. Kassista löytyy ainakin yksi huppari. Mitäs muutakaan.

Ja taas olisi nukkumaanmenoaika. Miten musta tuntuu että nää päivät menee vähän samalla kaavalla. No ei se mitään. Ei näköjään ikinä tiedä mitä seuraavana päivänä taas saa ihmetellä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvät neuvot:D Pitänee kokeilla, että toimiiko ne:D

Anonyymi kirjoitti...

Aika onnetonta jos aikuinen mies yrittää pölliä Disneyn kaupasta hupparin..
Nythän sä oot oikee Pariisin muodin mukainen kaunotar ku laitat sen päällystakin päälle ja über-muodikkaat saappaas jalkaan :)
Olisit varmaan muodikkain sammakko koko kaupungissa.